Kimi Räikkönen oli yksi harvoista Formula 1 -kuljettajista, joita kaaos ei koskaan tuntunut häiritsevän. Draaman, politiikan ja lakkaamattoman melun täyttämässä lajissa Räikkönen erottui joukosta tekemällä ajattelematonta: hän ei välittänyt mistään muusta kuin auton ajamisesta kovaa. Hänen suoraviivainen, usein raaka tyylinsä tarjosi tervetulleen vastakohdan jännityksestä ja draamasta elävälle varikolle.
Formula 1 on lähtökohtaisesti kaoottinen. Sääntömuutoksia tapahtuu käytännössä joka kausi, tallipolitiikka kytee suljettujen autotallin ovien takana ja median tarkkailu on armotonta. Monille kuljettajille ympäristössä navigointi on aivan yhtä tärkeää kuin radalla suoriutuminen. Räikkönen kuitenkin näki kaaoksen taustalla olevana staattisena tilanteena. Hän saapui paikalle, kilpaili, puhui vain tarvittaessa ja palasi kotiin. Hänelle F1 ei ollut elämäntyylibrändi tai henkilökohtainen markkinointialusta; se oli työ.
Hänen haastattelunsa olivat tunnettuja, koska niistä puuttui tavanomaista PR-kiiltoa. Kun muut kuljettajat esittivät harjoiteltuja kommentteja “potentiaalin maksimoinnista”, Räikkönen vastasi kuivalla rehellisyydellä. Jos auto oli kamala, hän sanoi niin. Jos kilpailu oli tylsä, hän ei teeskennellyt toisin. Tämä lähestymistapa ärsytti mediajohtajia, mutta sai hyvän yhteyden katsojiin, jotka olivat kyllästyneet keksittyihin tarinoihin.
Räikkösen näkökulma F1-kaaokseen oli suoraviivainen: suurimmalla osalla siitä ei ollut merkitystä. Hän harvoin osallistui tiimikomennoihin, poliittisiin peleihin tai sopimusspekulaatioihin. Jopa kiistanalaisissa hetkissä, kuten tiimien sisäisissä väittelyissä tai strategisissa virheissä, hänen reaktionsa olivat hillittyjä. Hän ymmärsi, ettei mikään määrä puhetta muuttaisi radalla tapahtuvaa. Sekuntikello, eivät mielipiteet, ratkaisivat kaiken.
Räikkösen näkökulma F1-kaaokseen oli suoraviivainen: suurimmalla osalla siitä ei ollut merkitystä. Hän harvoin osallistui tiimikomennoihin, poliittisiin peleihin tai sopimusspekulaatioihin. Jopa kiistanalaisissa hetkissä, kuten tiimien sisäisissä väittelyissä tai strategisissa virheissä, hänen reaktionsa olivat hillittyjä. Hän ymmärsi, ettei mikään määrä puhetta muuttaisi radalla tapahtuvaa. Sekuntikello, eivät mielipiteet, ratkaisivat kaiken.
Räikkösen merkittävin panos Formula 1:lle oli kenties muistuttaa kaikkia siitä, mistä lajin on tarkoitus olla. Kaaoksesta, draamasta ja melusta huolimatta kilpa-ajoissa on edelleen kyse kuljettajasta, autosta ja radasta. Kaikki muu on valinnaista. Hänen rehellisyytensä ei ollut äänekästä tai aggressiivista; se oli neutraalia. Ja tuo apatia lävisti myllerryksen voimakkaammin kuin mikään protesti kykenisi. Lopulta Kimi Räikkönen ei taistellut Formula 1:n epävakautta vastaan; hän jätti sen huomiotta. Tämän seurauksena hän vakiinnutti asemansa yhtenä urheiluhistorian autenttisimmista yksilöistä.